Just updating

Päivitteleminen on osaltani jäänyt hieman sikseen, muttei asialle voi mitään, kun aikani on niin tiukalla. Yhä suosittelemani näkkäri sekä hapankorppulinja on päällä. Muuten olen koettanut täydentää ruokavaliotani kevyillä valinnoilla ja kasviksilla. Ainakin yrittänyt. Paino tipahtanut täältä huisin korkealta hiukkasen, mutta lisää tuloksia pitää saada, sillä haluan päästä samaan painoon (ja alemmas) kuin olin kesälomalla. Pahoittelen, mutten ehdi vastata teidän iki-ihaniin postauksiinne, sillä kouluunkin pitäisi ilmeisesti kohta rientää.

Ps. Voisinko saada joululahjaksi moisen vartalon kuin kuvassani?

Things getting better

Iloinen yllätys pomppasi silmilleni kirjautuessani pitkästä aikaa tähän syömishäiriöisten ihmeelliseen virtuaalimaailmaan. Yhdeksän kommentia? Minulle? Hetken silmiäni räpyteltyä tajusin 'ystävä' sanan merkityksen yhä syvemmin. Kiitos teille auttamasta minua ymmärtään sen yhden lyhykäisen sanan tarkoituksen yhä paremmin. Kiitos uusille kommentoijille, tekin olette kultaa, kun olette vaivautuneet sanelemaan vuokseni muutaman sanasen. Kiitos kaikille ♥

Jotta pysyisin aiheessa, enkä hyppisi tapani omaisesti liikaa aiheiden välillä, niin kerronpa pari juttuja näihin päiviin liittyen. Kontrolli alkaa olla taas ystäväni, mikä on erinomaistakin parempi asia. Itse asiassa, tämä päivä on sujunut näkkäridieetin siivellä eikä uskoisi, että olen syönyt jokaisen päivän aterian, mutta kalorimäärä on vain 250. Suosittelen tätä ruotsalaista keksintöä suurella sydämellä kaikille, jotka ovat ajatusmaailmaltaan kanssani samoilla aaltopituuksilla. Huominen on siunattu myös näkkileivälle, ja saas vielä nähdä, että mitä loppuviikon varalle keksin. Tunnen jälleen olevani innostunut tästä osasta elämääni. Joskus ylämäet antavat vauhtia alamäkiin.

I just keep on falling back to the same old

En oikein tiedä mistä alottaisin. Voisin kertoilla loputtomat hetket kuinka ahdistavaa on tiedostaa oma ylipainonsa. Voisin mainita kuin ohimennen, etten kyennyt oksentamaan monien yritysten jälkeen, vaikka tosiasiassa tämä harmittaa enemmän kuin antaisin ymmärtää. Todellisuudessa olen yhä se iloinen ja puhelias neitokainen, mutta tämä toinen todellisuus riivaa minua sen ohella. En saa pidettyä kontrolliani yllä, olen unohtanut miten välttää ruoan pirullista tuoksua, en muista kuinka ohittaa ruokailut, mutta mikä kaikkein kamalinta, olen unohtanut ystäväni täällä. He ainoat, jotka todella ymmärtävät ja tietävät miltä nyt tuntuu, sillä ilman heitä olen yksin tässä kaikessa. En vain itseni vuoksi ole velvollinen jatkamaan nyt yhteydenpitoa, vaan hekin tarvitsevat ystäviä. Ja enemmänkin heidän vuokseen mieleni kärsii häpeästä jättää keskustelut. Antakaa anteeksi, ei typerys luonnolleen mitään voi.

Tsemppiä teille, samaa toivon itsellenikin.

Ain't it fun when you're friends despise what you become

En jaksa, en enää todellakaan jaksa. Nämä riivaavat ajatukset juoksevat ympyrää pääni sisällä tehden minut hulluksi. En osaa valita kahden helpon vaihtoehdon väliltä: laihduttaako vai eikö. Yhden vaihtoehdon valitseminen ei pitäisi olla näin haastavaa, mutta kaltaiselleni mielenvikaiselle kakaralle ei mikään ole helppoa. En haluaisi olla ylipainoinen ja ruma, mutta haluaisin nauttia ruoasta, vaikkakin huonolla omatunnolla. Haluaisin olla kadehdittavassa kunnossa, olla kaunis ja välttää ruokaa, mutta sen eteen täytyy tehdä paljon uhrauksia. Ehkä ne uhraukset ovat oikea valinta, en enää tiedä mistään mitään. En ole koskaan tainnut tietääkään, olettanut vain. Valitsen jälkimmäisen, kait se on oikein, ja jos ei ole, niin sille ei voi mitään. Haluan olla laiha ja kaunis, mutta olen sekopäinen läskimaha. Tiedän, että kuinka raivostuttavaa on lukea keskenkasvuisen vuodatuksia, joten päästän teidät tuskasta. Toivon vain, että itsekin pääsisin siitä.

Back in Finland

Kolme elämäni kiistämättä parasta viikkoa on ohi, ja hyvällä meiningillä yritetään jatkaa. Sain ystäviä Suomesta sekä ulkomailta, kielen käyttöön tuli varmuutta ja parempaa yöelämää saa hakea. Jos joku edes harkitsee vähänkin kielimatkaa, niin suosittelen varaamaan siltä istumalta.

Jotta pysyisin blogini pää ajatuksessa, niin kertoilenpa huonoista syömis tottumuksistani. Ruokaa oli paljon, herkkuja oli paljon ja kaloreita aivan liikaa. En ollut lihonut loppujen lopuksi kuin kaksi kiloa, mutta sekin on aivan liikaa. Tämän päivän saldo on 500 kaloria, josta syöty jo kaksisataa pois alta. Huomiseksi ja koko loppu viikoksi pitäisi keksiä jotain, jotta pääsisin takaisin kiinni kontrolliin.

Tämän päivän loruilu oli varsin lyhyt, mutta toisaalta mitään erityistä kerrottavaa ei ollut. Toisekseen, on ollut myös ikävä teidän blogejanne, joten ehkäpä syvennyn lukemaan niitä. :)

It's all a part of me

Päivityksiä on tullut pyöreät nolla, koska olen yrittänyt viime päivät setviä ajatuksiani ja hyväksyä itseäni sellaisena, jota oikeasti taidankin olla. Tämä mysteerinen kohde, johon mieleni on pureutunut ehkä jopa enemmän kuin on hyväksi havaittua, on nimeltään anorektikon anorektinen elämä. Minä, anorektikko? Ainakin pari päivää sitten luulin niin. Minähän vain laihdutin ylimääräisiä kilojani poissa, enhän minä nyt sentään sellainen olisi...

Joidenkin asioiden myöntäminen vie paljon aikaa, mutta joskus, kun käyttää paljon aikaa pureutuakseen tiettyyn asiaan, löytää sellaisia puolia joita ei lyhyellä aikavälillä olisi huomannut. Saatan ehkä olla sairas, mitä nimitystä en mielelläni asiasta käytä, mutta olen myös laittanut merkille, että olen muuttunut sosiaalisemmaksi. Vastoin kuin yleisiä luuloja, on minun kohdallani pyörähtänyt jumittunut kuvio ympäri. Osittainen syy on, että siten voin välttää ylimääräisiä ruokamääriä, mutta ennen kaikkea, olen erilaisia sieluntuotoksia lukiessani huomioinut, kuinka suurin osa kaipaa kupsahtanutta elämäänsä sosiaaliselta puolelta. Ja kaikkein vähiten haluan ajautua siihen. Täytyy muistaa, että tämä on vain tavoite. Ei elämäntyö, jonka parissa jokainen hetki kuuluisi viettää. Siispä kehotankin teitä, kaikista epäluuloistanne huolimatta ottamaan luurin kauniiseen käteenne ja pirauttamaan sille kamulle, joka jo viime viikolla kyseli kuulumisiasi. Koettakaa häätää perhoset vatsastanne, sillä jos nyt ette korjaa ystävyyssuhteitanne, niin milloin sitten?

Vaikka hypinkin kahden asian väliltä, enkä siirtynyt sulavasti aiheesta toiseen, niin esitän vielä pointtini. Olen hyväksynyt asian, olen se A:lla alkava, valtaväestön inhokki, ylipainoisten mollattava, mutta ennen kaikkea; minä itse. Muuttaako se luonnettani? Ei. Muuttaako se suhtautumistani asioihin? Ei. Tulenko moraalittomaksi, jos ajattelen edes hetken itseäni, ja otan valtaa asioihini? Ei.

Ps. I love you! ♥

Ginnys sweet fifteen

Aina huuleni kääntyvät yhä leveämpän hymyyn, kun huomaan kasan kommentteja. Toisaalta harmittaa, että aina te suloisuudet muistatte mua, mutta muistanko mä koskaan kertoa teille teidän kauneutenne ylivoimaisuutta? En, mutta asiaan tulee ratkaisu vain korjaamalla se ja sen teen.

Nyt vähän ajankohtaisempiin asioihin, mars! Täytän viisitoista maanantaina. Viisitoista vuotta elämästäni on kulutettu nauttien, katuen, nauraen, itkien, kapinoiden ja kulkien läpi eri tunteiden virran. Paljon on tehtykin, myös sellaista jota on tullut kaduttua useaan otteeseen, mutta minulla on tapana ottaa sellaiset tilanteet opetustuokioina. Ainakin ensi kerralla miettii kahdesti mitä tekee siinä tilanteessa. Välillä tuntuu, etten haluaisi vanheta. Haluaisin kirmata ystävieni rinnalla metsässä, pyöritellä pikkuautoja asiantuntevana ja livauttaa sille ala-asteen ihastukselleni hymyn suunpielestä. Haluaisin olla pieni ja viaton, vailla huolen häivää nykypäivästä. Mutta nautin myös tästä ajasta; olen itsenäisempi, ympäriltäni on karsiutunut huonompi seura omille teilleen ja tunnen olevani villi ja vapaa. En tiedä kumpi on parempi, villi ja vapaa vai pieni ja viaton. Rakastan kumpaakin tunnetta, ja ehkä juuri se tekee elämästä niin ainutlaatuista, kun voi sijoittua eri asemiin monenlaisten elämäntilanteiden myötä. Elän jokaisen päiväni täysillä, vaikkakin joskus vain 99 prosenttisesti. Yritän löytää asioiden kauniita puolia, sillä etsivä löytää ne. Erityisen ylpeä olen siitä pienestä seitsemäsluokkalaisesta, joka päihitti masennukseen taipuvan elämänsä ja siitä pienestä alakoululaisesta, joka näytti kiusaamiselleen monen vuoden jälkeen punaista valoa. Elämä on opetus, eikä kukaan tule sitä läpäisemään täysin, mutta niin kauan kuin ajastaan täällä nauttii voi elää rauhassa. Täytyy osata arvostaa vaihtoehtoja joita on, herättää henkiin kuivahtaneet ihmissuhteet ja mikä tärkeintä; rakastaa. Niin kliseiseltä kuin se kuullostaakin, niin on meilläkin puutteita, nimittäin rakkaudesta. Haluankin tämän romaanini päätteeksi lähettää jokaiselle teistä suuren virtuaalisen halin! Osittain en osaa iloita syntymäpäivästäni, en ole viettänyt niitä nyt kolmeen vuoteen ystävieni kanssa, lukuunottamatta viime vuoden yllätys synttäreitä, joista en varsin innostunut. Minulla on ollut pitkään omat tapani viettää synttäreitäni pienen ponin palleroiseni, railakkaan talliystäväni ja meidän omien juttujemme kesken. Maanantaina ajattelin tehdä poikkeuksen, kurvata skootterilla hyvän ystäväni luokse, ehkä jopa kutsua lisää porukkaa kuin normaaliin iltaamme, mutta ainakin yksi on varmaa: aion nauraa ja nauttia sydämeni pohjasta, sillä pian koittaa lähtö pitkälle ulkomaanmatkalle ja tulen ikävöimään ystäviäni. Tämä on hyvä tekosyy ihailla heidän hymyileviä kasvojaan ja kertoa heille vielä kuinka ihania he ovat. Rakkaus - tämä tunne saa minut jopa viettämään synttäreitäni, ainakin epävirallisella ilmauksella ("normaali iltamme").

Ja koska olen mestari hyppimään asioista toiseen, niin kerron vielä huomisesta sotasuunnitelmastani synttäri juhlien varalle. Juhlat ovat sukulaisilleni, joten kakkuja on kaksi minkä lisäksi pöydässä komeilee muita herkkuja (esim. voileipäkakut,kuivakakut,pikkuleivät jne.), joten luulette, että tämä ei ole helppo nakki. Päinvastoin! Kun vieraita on yli 20, niin eihän kukaan pysty tiirailemaan syömisiäni saatikka sitten kommentoimaan niistä, jos puolustaudun kertomalla kuinka olen juuri syönyt muhkean päiväruoan. ;)

..xoxo ♥

ps. pahoittelen metri postausta!