My life is a mess.

Mulla on vähän outo olo. Vähän enemmänkin outo. Mulla on omituinen suhde ruokaan, mulla omituinen suhde kavereihin, ja kaikista omituisin suhde ihastukseeni. Ainakin elämässä on jännitystä, kun sen eläjä on niin käsittämättömän kummallinen. Enkä osaa enää edes tehdä kunnon postauksia. Ennen rakastin teitä joka postauksessa. Rakastan edelleenkin, mutten ole vain sanonut sitä.

Rakastan teitä.

Here and now

Mua piinataan täällä. Tuntuu ettei mulla ole muuta elämää. Paisun, henkisesti kutistun. Unohdan kaikki, muistikuvat pyyhkiytyy pois enkä enää nää niitä. Samalla mä olen rakastunut. Mulla on toinenkin rakkaus kuin Ana. Ja se juttu on muutakin kuin tuskainen on-off juttu, jossa heikompi osapuoli roikkuu mukana itkien ja anoen armahdusta. Tässä jutussa mä olen keiju. Olen niin kevyt etten edes kosketa maata. Hypin paikasta toiseen. Ajatukseni ovat vapaita. Rakastan elämää.
Anan kanssa vietän elämäni häpeällisimpiä hetkiä. Itken, raavin ja painan pään kumaraan. Olen hyödytön, en pysty tottelemaan hänen toiveitaan. Häpeä. Toisessa seurassa olen kaunis, kimmeltävien silmien katseessa olen muutakin kuin kilot. Omissa silmissäni näen ne varsin hyvin.

ps. kone ei ole tehnyt tässä pitkään aikaan minkään sortin yhteistyötä, mutta nyt pääsin vuodattamaan turhuuksia. en jaksa kommentoida.

Life sucks, and so do I.

Mä vihaan itteeni. Eniten kaikista. Jopa enemmän kuin sitä katalaa naikkosta, jonka elämäntehtävä on levitellä toisista juoruja. Masentaa aina kun kirjaudun tänne. Kaikki muut on niin laihoja. Mä olen taas kuin pullasorsa. Vihaan, vihaan, vihaan. Löysin googlen viitoittaman tieni takaisin 'tips for pro-ana girls' sivuille. Jollekin ylemmälle voimalle kiitos tästä. Rakastan Anaa, vihaan itseäni.