Where are those happy days, they seem so hard to find ?

Mun jokaista lihasta särkee, en pysty kunnolla edes kävelemään. Mua väsyttää jokaikinen päivä ja illalla en saa nukuttua. Maailmaa pyörii yhtä karusellia enkä mä pysy mukana. Ihmiset vilkuttaa mulle sen kyydistä enkä mä ehdi huutaa niiden perään. Kuinka mä voin elää päivä kerrallaan, kun muut ovat jossain toisessa päivässä?

Enkä tiedä jatkaisinko tätä blogia.

~~

you seemed so far away though you were standing near

nyt menee muutenkin vähän huonosti.

Must ♥

Rakkaus~
Tassu pystyyn kaikki vannoutuneet kaksipyöräisillä huristelijat! Ainakin täällä päin on jo lähes kaikki tiet silkkaa asfalttia eikä jäästä ole tietoakaan (eh.. no hyvä on...). Sääli, että ajellessa joutuu tyylistä tinkimään, jottei ajaja joudu sairastelemaan. Heh heh hee... Toisilla sitä on runoilijan lahjoja, ja lopuilla ei. Sitä voikin miettiä, että kumpaan ryhmään allekirjoittanut kuuluu.

ps. demonstroin myöhemmin kuinka onnistuu sekoittaa kahta kamalan hajuista hajuvettä ja saada niistä yhdessä hyvän tuoksuinen. ja tämähän on siis vain yritys.

A friend finder

Verhosin kelmua vatsani ympäri ja nautin siitä kiristävästä tunteesta. Neule istui heti paremmin, hymy taivutti huulia ylöspäin ja olo oli kaunis. Jenkkakahvat olivat hikisessä puristuksessa, pois silmistäni eikä vatsan kohdalla ollut hillitöntä kumpua. Jo muutaman haukun jälkeen tuli oksettava olo, ei pystynyt syömään. Mahtavaa. Oltuani pari tuntia hetkellisesti paremmassa kunnossa revin surumielisesti kelmut lattialle. Miksei se voinut kestää kauemmin? Miksei maha voinut painua itsestään kasaan ja kiinteytyä? Tyhmä, tyhmä maha! Kunpa se kaikki olisi toisin.

~~~~~

B T W...
Kiitos blogivinkeistä, lisää saa tarjota, sillä otan ehdotukset ilomielin vastaan! Ja toisekseen, otan myös vastaan suuria rahalahjoituksa. Määrällä ei ole väliä ;) Ja kirppariseura olisi myös toivottavaa. Vaatimuksena on kotikolo Oulun seudulla, pöhköä huumoria, laihdutustavoitteita ja avoin mieli uusia tosiystäviä varten. Otathan yhteyttä, jos kiinnosti.
Terveisin, laihduttava himoshoppaaja Toripoliisin valtakunnasta.

Wind of change

HOX! HOX!

Linkittäkää hyviä blogeja !

A new way of life

♥♥
1: 500 calories(or less)
2: 500 calories(or less)
3:300 calories
4:400 calories
5: 100 calories
6: 200 calories
7: 300 calories
8: 400 calories
9: 500 calories
10: fast
11: 150 calories
12: 200 calories
13: 400 calories
14: 350 calories

Oon tyytyväinen, jos pysyn tässä. Kaksi viikkoa on juuri sopiva aika huomaamaan dieetin sopivuus/sopimattomuus. En tiedä miten aion selvitä paastoista, sillä meidän äidillä on jokin kuudes vaisto ruoan välttelyn suhteen. Miten te skippaatte ruokailun hyvillä selityksillä? Vastauksiaaa;)

::

Mä haluaisin tehdä tästä sellaisen höpsön pohdiskelu blogin. Tuumailla, fiilistellä ja ikuistaa hetkiä kuviin. Huomaatteko, että mulla on muutakin elämää kuin laihdutus? Siitä haluaisin iloita ja jakaa iloa täälläkin. Teen sitä huomaamattanikin. Ja puhun itseäni pussiin. Teen sitäkin huomaamaattani. Ehkä jatkan pyöriskelyä kahden aiheen välillä ilman päämääräisiä otsikoita ja kaavoihin kangistuneita sisältöjä. Jännää, kun ei tiedä mitä odottaa.

(i love all the stars in the sky,but they are nothing compared to the ones in your eyes)

I'm looking forward to...

Mä odotan kevättä.
Aurinkoa, purojen solinaa, valoa, hymyjä, hiirenkorvia, seesteistä taivasta ja rakkautta.
Pliis ?

Ei mulla mitään erityistä talvea vastaan ole, mutta viiman ja purevan pakkasen jälkeen vaihdan revontulet yöttömiin öihin vaikka heti. Rakastan lämpöä ja pehmeyttä. Pohjoisen talvi on sinänsä hurmaava kimmeltävine hankineen ja posket punaisiksi värjäävine päivineen, mutta rajansa kaikella. Nyt kaipaan lintuja, vapaana aaltoilevaa merta ja kukkivaa peltoa. Ellei kevät ala kohta tosissaan tehdä tuloaan, niin tämä tyttö haluaa ottaa spontaanisti äkkilähdön johonkin Euroopan kaupunkiin, joka muistuttaisi jotain muuta kuin ikiroutaista eskimokylää.

Epätoivoista.

Melkein yhtä epätoivoista kuin yritykseni laihtua. Kyseinen puuha sujuu ei-niin-hyvin, muttei myöskään niin-kovin.huonosti.

Honest people don't hide their deeds.

Sain vihdoin ja viimein muokkaukset valmiiksi! Saa nähdä kuinka kauan jaksan tällaista värimaailma katsella. Kommentia? :) Mulla oli jo hieno postaus valmiina, mutta kirja-addiktioni iski Wuthering Heightsin osalta takaisin, ja tästä tuli nyt tällainen postaus. Poistin siis kaiken kirjoittamani.



---

...ps. vois katsoa tän uudelleen ♥ rakastan tätä.

"...Catherine Earnshaw, may you not rest as long as I am living! You said I killed you--haunt me, then! The murdered do haunt their murderers. I believe--I know that ghosts have wandered on earth. Be with me always--take any form--drive me mad! Only do not leave me in this abyss, where I cannot find you! Oh God! It is unutterable! I cannot live without my life! I cannot live without my soul!"

http://www.youtube.com/watch?v=pkTF5DRBxpI

Mä osaan sepittää paljon lupauksia. Mun lupaukset on vain hetken huumaa, unohtunut päähänpisto. N Y T mä haluaisin jäädä tänne. Kirjoitella iltaisin mitä lystää. That would be so fun.

Ehkä mä alankin kirjoittaa. Aikuisten oikeesti.

Mä saan paljon inspiraatioita. Piirtää, kirjoittaa, tanssia, laulaa ja soittaa. Silloin mä joko rakastan tai vihaan elämää. Tai tunnen jotain siltä väliltä. Mä itse olen epäonnistunut inspiraatio.

Kiitos hei. ♥

My life is a mess.

Mulla on vähän outo olo. Vähän enemmänkin outo. Mulla on omituinen suhde ruokaan, mulla omituinen suhde kavereihin, ja kaikista omituisin suhde ihastukseeni. Ainakin elämässä on jännitystä, kun sen eläjä on niin käsittämättömän kummallinen. Enkä osaa enää edes tehdä kunnon postauksia. Ennen rakastin teitä joka postauksessa. Rakastan edelleenkin, mutten ole vain sanonut sitä.

Rakastan teitä.

Here and now

Mua piinataan täällä. Tuntuu ettei mulla ole muuta elämää. Paisun, henkisesti kutistun. Unohdan kaikki, muistikuvat pyyhkiytyy pois enkä enää nää niitä. Samalla mä olen rakastunut. Mulla on toinenkin rakkaus kuin Ana. Ja se juttu on muutakin kuin tuskainen on-off juttu, jossa heikompi osapuoli roikkuu mukana itkien ja anoen armahdusta. Tässä jutussa mä olen keiju. Olen niin kevyt etten edes kosketa maata. Hypin paikasta toiseen. Ajatukseni ovat vapaita. Rakastan elämää.
Anan kanssa vietän elämäni häpeällisimpiä hetkiä. Itken, raavin ja painan pään kumaraan. Olen hyödytön, en pysty tottelemaan hänen toiveitaan. Häpeä. Toisessa seurassa olen kaunis, kimmeltävien silmien katseessa olen muutakin kuin kilot. Omissa silmissäni näen ne varsin hyvin.

ps. kone ei ole tehnyt tässä pitkään aikaan minkään sortin yhteistyötä, mutta nyt pääsin vuodattamaan turhuuksia. en jaksa kommentoida.

Life sucks, and so do I.

Mä vihaan itteeni. Eniten kaikista. Jopa enemmän kuin sitä katalaa naikkosta, jonka elämäntehtävä on levitellä toisista juoruja. Masentaa aina kun kirjaudun tänne. Kaikki muut on niin laihoja. Mä olen taas kuin pullasorsa. Vihaan, vihaan, vihaan. Löysin googlen viitoittaman tieni takaisin 'tips for pro-ana girls' sivuille. Jollekin ylemmälle voimalle kiitos tästä. Rakastan Anaa, vihaan itseäni.

Must get over it.

Jostain syystä mä haluaisin muuttaa niin monia asioita mun elämässä. Muutakin kuin mahaa. Haluaisin pois täältä, aivan toisaalle. Olisi ihanaa muuttaa, tuntea uusien tuulien puhaltavan ja painaa kengänjäljet tuntemattomaan asfalttiin. Mutta uusia mahdollisuuksia, onko musta toteuttamaan niitä? En jaksa samoja naamoja, joita rakastan. Nämä kotoisat huoneet ovat vanhentuneet. Vaihtelu olisi kaikki mitä tarvitsen. Silti se ei oikeuta tekemään virheitä, joita nyt tiedostan. Haluaisiko joku tulla purkamaan magneetin jääkaapistamme?

Mood: A-w-e-s-o-m--e

Viime viikko sujui (kait) siedettävissä mitoissa 800 kalorin varjolla, nyt vuorossa on 700. Ainakaan vielä en ole ylittänyt tuota maagista rajaa, juhuu. Nyt olisi varaa syödä enää 400 kaloria, mikä riittää sopivasti illalliselle. Nyt on tällainen pikapostaus, mutta kun aika ei riitä treenien ja muiden ei-niin-kivojen juttujen parissa (esim. koulu, yäk...).
Joka tapauksessa, ajattelin tänää kuvailla hieman itseäni ja (jos) kun olen laihtunut, pystyisin vertaamaan niitä kuvia toisiinsa, jännää eikö. Se ainakin motivoisi, toisin kuin puntariin jämähtäneet samat numerot. Ehkä se vain kuuluu alun koettelemuksiin, kun selviän näistä kaikki kauneus on edessä päin, muistaakseni. Kaikesta on niin kauan aikaa, kohta voin julistaa eläneeni vuoden yhteiseloa Anan kanssa, melkein puoli vuotta sitten olin elämäni kunnossa, vain muutaman kilon päässä taivaasta.
En usko taivaaseen, mutta jos se olisi olemassa, se olisi ehdottomasti tunne. Se olisi valtaisa euforian aalto, joka pyyhkäisee ylitse tuoden rakkautta ja onnea. Juuri sitä kaikkea mitä me eniten tarvitsemme. Minun anoreksian sävyttämä taivaallinen hetkeni olisi se päivä, jolloin olen alle 50kg. Jos sen täytyisi olla todellinen hetki ilman taka-ajatuksia, se olisi jotain kaunista, jota en unohtaisi. Vielä en tiedä mitä, ehkä kenties lapsen saaminen tai jokin vastaava elämän suuri ihme. Parempi kun ei tiedäkään, olen onnellisempi kun yllätyn positiivisesti. Muistin juuri, että oikeastaan, eihän tämä elämä ole lainkaan hullumpaa.

Good morning

We'll do it all
Everything
On our own

We don't need
Anything
Or anyone

If I lay here
If I just lay here
Would you lie with me and just forget the world?

I don't quite know
How to say
How I feel

Those three words
Are said too much
They're not enough

Forget what we're told
Before we get too old
Show me a garden that's bursting into life

Let's waste time
Chasing cars
Around our heads

I need your grace
To remind me
To find my own

Forget what we're told
Before we get too old
Show me a garden that's bursting into life

If I lay here
If I just lay here
Would you lie with me and just forget the world?

Up in the clouds, I'll be higher than ever !

Ana - hot, Fattie - not.

Tänään oli ruokalistalla kiinalaista ruokaa. Tulipahan vain mieleen, että ei ole lainkaan ihme, että aasialaiset ovat niin pikkuruisia kuin eihän sellaisilla tikuilla melkein mitään saanut suuhun tungettua. Eipä sillä että olisi tarvetta enempää ahtaakaan...



On tässä tullut vähän pohdittua muutakin kuin tikuilla syömisen seurauksia, nimittäin sitä, että silloin aikanaan (ah, kultaiset muistot ♥) kun olin 50kg'n tienoilla niin saatoin pärjätä monta päivää 200-400 kalorilla eikä tehnyt riipaisevan pahaa katsella vierestä muiden mässytystä. Mitä jos sitä vain totuttaisi itsensä ruokavalioon, joka koostuisi esimerkiksi 400-600 kalorista päivässä? Onhan näitä hullutuksia ennenkin pystyyn väsätty, joten kaikki on kokeilemisen arvoista. Lupaan ja vannon (tämäkin on kuultu aiemminkin...) jatkaa tämän viikon 800 kalorin toleranssilla ja tiputtaa satasella aina joka maanantai-aamu, kunnes on aika elää 500 kalorilla. Kyllä se vielä tästä lähtee, tsemppiä itseni lisäksi teille kaikille, vaikka olen jo kerran ollut lähellä ihannepainoani (48-49kg), niin ei tämä touhu tunnu luistavan. Luulisi, että kun kerran on tuntenut vähänkin kevyemmän olon ihanuuden niin olisi motivaatiota edes 0,0001%, mutta silti sitä väin päivä päivältä plötsistyy yhä enemmän. Päässä vikaa, niin mahakin kasvaa.


hugs&kisses !


ps. kohta koittaa blogin muodonmuutos, olen niin kyllästynyt tähän. tahdon aloittaa uuden sivun elämässäni, kuten myös täällä elämäni "keskipisteessä" bloggerissa.
pps. elämä on jotenkin nyt vain kivaa, ainakin tämä hetki on sitä itseään. tahdon löytää itseni uudelleen.