Viime viikko sujui (kait) siedettävissä mitoissa 800 kalorin varjolla, nyt vuorossa on 700. Ainakaan vielä en ole ylittänyt tuota maagista rajaa, juhuu. Nyt olisi varaa syödä enää 400 kaloria, mikä riittää sopivasti illalliselle. Nyt on tällainen pikapostaus, mutta kun aika ei riitä treenien ja muiden ei-niin-kivojen juttujen parissa (esim. koulu, yäk...).
Joka tapauksessa, ajattelin tänää kuvailla hieman itseäni ja (jos) kun olen laihtunut, pystyisin vertaamaan niitä kuvia toisiinsa, jännää eikö. Se ainakin motivoisi, toisin kuin puntariin jämähtäneet samat numerot. Ehkä se vain kuuluu alun koettelemuksiin, kun selviän näistä kaikki kauneus on edessä päin, muistaakseni. Kaikesta on niin kauan aikaa, kohta voin julistaa eläneeni vuoden yhteiseloa Anan kanssa, melkein puoli vuotta sitten olin elämäni kunnossa, vain muutaman kilon päässä taivaasta.
En usko taivaaseen, mutta jos se olisi olemassa, se olisi ehdottomasti tunne. Se olisi valtaisa euforian aalto, joka pyyhkäisee ylitse tuoden rakkautta ja onnea. Juuri sitä kaikkea mitä me eniten tarvitsemme. Minun anoreksian sävyttämä taivaallinen hetkeni olisi se päivä, jolloin olen alle 50kg. Jos sen täytyisi olla todellinen hetki ilman taka-ajatuksia, se olisi jotain kaunista, jota en unohtaisi. Vielä en tiedä mitä, ehkä kenties lapsen saaminen tai jokin vastaava elämän suuri ihme. Parempi kun ei tiedäkään, olen onnellisempi kun yllätyn positiivisesti. Muistin juuri, että oikeastaan, eihän tämä elämä ole lainkaan hullumpaa.
Ollaanpas siellä ihanan positiivisia :))
ReplyDeletetsemppiä, ja kyllä se painokin siitä alkaa varmasti ihan kohta tippumaan <3
ömmm pitäiskö mun tietää? en tiedä yhtään, pieni musta sileä- ja lyhytkarvainen!
ReplyDeletemusta tulee huono kissakaveri. :(
Iiii ihanaa kun olet iloinen :) ♥
ReplyDeleteHehe, iteki tykkään.. Ja niissä on jotain mitä tavotella :)
ReplyDelete