Wednesday, 23 September 2009

I'm so in trouble now, can't you see it?

Tiedättekö miltä tuntuu, kun olet niin lähellä unelmaasi? Se tunne, kun vain sormenpäitäsi venyttämällä yltäisit siihen, koskettaa sen pehmoista pintaa ja hukuttautua tuutulauluihin. Joku kuitenkin ilmaantuu eteesi synkkänä varjona, puhaltaa pois unelmasi niin ettet enää saata koskettaa sitä. Näet sen yhä, kuulet heikot ilon nuotit, mutta kauempana. Päätät yrittää yhä uudelleen, sillä sinä olet tarpeeksi vahva, kaunis eikä kukaan tämän maan kamaralla voi sinua painaa alas. Aivan niin kuin minäkin, yhdessä me olemme yhä parempia.

Eräänä iltana, taisi olla juuri kolmannen päivän iltana äitini astui silmät huolesta leiskuen huoneeseeni.Käänsin katseeni televisiosta hänen sorjaa vartaloaan kohti. " Tiedätkös, olen vähän huolissani sinusta. " Hän aloitti, mutten vastannut kuin hymähdyksellä. Tästä ei tulisi hyvää seuraamaan. Aikansa hän lateli varoituksia siitä, etten syö päiväruokaa ja kuinka olen nykyään aina sairas. En ollut koskaan ajatellut, että hän oli ollut paikalla, kun nostan pullaa kaapista ja laitan sen katuen takaisin. Eihän hän, minun ikioma äitini, mitään ole voinut huomata. Joskus omat tavoitteet soikaisevat niin, ettei kykene ajattelemaan muita. Rakastan äitiäni, hän minua - ehkä se ei aina siltä tunnu. En ole koskaan aiemmin ajatellut sairastavani anemiaa, mutta niin kait se sitten on. Hän oli oikeassa, kuten tapansa mukaan aina. Hänen mielikseen yritän syödä vähän lämmintä ruokaa, mutta omaksi mielikseni ajattelin aloittaa lyhyitä dieettejä, joita hän ei huomaisi. En syytä häntä mistään. Olen itse vaikea lapsi, ensi kertaa kolmi vuotiaana jouduin sairaalan pakkosyötettäväksi, toisen kerran viidennellä luokalla en syönyt kunnolla ja nyt taas. Nyt iski katumus, mutta onhan tässä elämässä muutakin kuin ruoka ja siitä me äitini kanssa yhdessä iloitsemme.

Nyt kippis uudelle 2468-dieetille, joka on toivottavasti helppo toteuttaa, sillä vanhemmillani on pitkiä työpäiviä. Ainoa kiusaus luultavasti tulee olemaan yksinäisyys ja tekemisen puute, sillä olen taidokkaasti tipahtanut ratsuni selästä murtaen luuni. Hyvästi kunnon liikunta.

Toivottavasti jaksoitte lukea! Jakselkaa! ♥

3 comments:

  1. oo kaikki aloittaa ton 2468.n mut mä en vaan pysty :( en osaa enää takertua mihinkään ihan tarkkaan, yritän vain syödä mahd. vähän.. mut joo sulle onnea siihen<3 :)

    ReplyDelete
  2. Ei käy käyny mitään vakavaa tossa hevosen seläst tippumisessa? :O
    Onnea tohon 2468, kyllä sä pystyt siihen! :) <3

    ReplyDelete

kerro se kirjaimin, sillä sanojasi en kuule