
Hassua. Vallan ratkiriemukasta, sanoisinko. Hyvä on, huvittavaa ainoastaan.
Ja niin mikäkö?Aina, kun tunnen oloni surulliseksi ja kirjoittelen surullisia satuja teille, rakkaat lukijani, saan huomata, että vain ne pitkäaikaisimmat ystäväni (jos hekään vastaavat). Ei sillä, että haittaisi. Enhän minä teille kirjoita, vaan itselleni. Mutta ajattelinpa vain todeta tämänkin koomisen faktan.
Ja nyt, että te muutkin saisitte kommentoida vapain mielin....
tadaa, olen laihtunut kaksi kiloa! Kaksi kokonaista, onnen täyttämää kiloa! Voisin laulaa, hyppiä, tanssia! Sulan aina yhä uudelleen hymyyn ajatellesani asiaa (rakastan itseriittoisia hymyjä, etenkin omilla kasvoillani). Olen taas lähempänä sitä sydämellä merkittyä kohtaa vasemman puoleisessa taulukossa, jossa joskus olin. Paino sanalla joskus. Ja kohta uudelleen. Tai no..., hyvä on, myönnetään. Ja ehkäpä hamassa tulevaisuudessa voisin olla yhtä kevyt, kevyempi mutten kevyin. Mutta pointtini oli, kuka välittää? Tärkeintä on mistä itse pitää ja minkä kokee itselleen hyväksi.
Vaikka minulla olisi pyöreät nolla lukijaa (myönnetään,se kyllä saattaisi jo kirpaista) ja painaisin 49 kg, ollen silti lihavampi kuin suurin osa, niin kukaan ei välitä. Ellei ole itsekeskeinen mulkvisti ja tahdo verrata itseään muihin vain tunteakseen ylemmyyden tunnetta. Ja sellaisista persoonista ei todellakaan kannata välittää. Älkää tehkö mitään muiden vuoksi, älkää olko sitä mitä muut haluavat teissä nähdä, sillä silloin ette ole enää itsejänne.
♥: Ginny